Löytönevan ja Ketun kaavat etenevät
Vetelin Löytönevan ja Raahen Ketun tuulipuistojen kaavat etenevät Puhurin sekä Puhurin tytäryhtiön Vetelin Tuulivoima Oy:n suunnittelemat hankkeet ottivat seuraavan askeleen eteenpäin, kun Löytönevan ja Ketun tuulipuistohankkeiden kaavat edistyvät. Vetelissä kunnanvaltuusto on hyväksynyt puiston kaavan ja Raahessa kaavapoikkeama on saanut lainvoiman. Löytöneva, Veteli Puhuri Oy:n tytäryhtiön Vetelin Tuulivoiman pitkään suunnitteilla ollut tuulivoimahanke Vetelissä etenee. Vetelin kunnanvaltuusto […]
Puhuri käynnisti Parhalahden tuulipuistohankkeensa
Puhuri Oy teki lopullisen investointipäätöksen Parhan tuulipuiston rakentamisesta ja käynnisti rakennustyöt louhoksen avauksella.
Pyhäjoen Parhalahdelle rakennettavaan tuulipuistoon nousee kymmenen tuulivoimalaa.
Puhuri ja Vapo solmivat merkittävät maakaupat Piipsannevalla
Puhuri Oy on ostanut merkittävän määrän Vapo Oy:n maa-alueita Piipsannevan turvetuotantoalueelta. Kaupan kohteena olleet kiinteistöt ovat yhteensä noin 470 hehtaaria pinta-alaltaan.
Puhuri myynyt Kopsa I tuulipuiston sijoittajan omistukseen
Puhuri on myynyt Kopsa I tuulipuiston Pirttiselkä Tuulipuisto Oy:lle Puhuri Oy on myynyt Kopsa I tuulipuiston Pirttiselkä Tuulipuisto Oy:lle. Puhurin emoyhtiön Kanteleen Voima Oy:n osakkaat rahoittavat tämän vuonna 2013 valmistuneen tuulipuiston myynnillä muita energia-alan investointihankkeitaan maakunnassa ja muualla Suomessa. Liiketoimintakauppa ei vaikuta tuulipuiston toimintaan tai maanomistajien asemaan. Kauppa on tapahtunut maanantaina 17.10.2016. Pirttiselkä Tuulipuisto Oy […]