Tuulikaarron tuulivoimahankkeen kaavaehdotukset nähtävillä – yleisötilaisuus 18.8.2025

Tuulikaarron tuulivoimahanke

Puhuri Oy:n sisaryhtiö Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee Tuulikaarron tuulivoimapuistoa Kärsämäen ja Siikalatvan kuntien alueille. Hankealueen koko on noin 4250 hehtaaria ja alueelle kaavaillaan rakennettavan yhteensä enintään 41 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus olisi 300 metriä.

Hankealue sijoittuu Siikalatvan kunnan eteläosaan ja Kärsämäen kunnan pohjoisosaan. Hankkeen alue jaetaan kaavoituksessa neljään eri kaava-alueeseen. Molempien kuntien alueelle tulee kaksi kaava-aluetta, jotka 4-tie erottaa toisistaan. Hankkeen kaava-alueet ovat Siikalatva Länsi, Siikalatva Itä, Kärsämäki Länsi sekä Kärsämäki Itä.

Siikalatvan ja Kärsämäen kunnanvaltuustot päättivät toukokuussa 2020 käynnistää oikeusvaikutteisten osayleiskaavojen laatimisen Tuulikaarron alueelle. Kaavoitus on edennyt nyt vaiheeseen, jossa kaavaehdotukset esitellään. Kaavaehdotukset ovat nähtävillä 31.8.2025 saakka. Tämän vaiheen jälkeen kaavoitus etenee kuntien hyväksymiskäsittelyihin.

Kaavaehdotusten yleisötilaisuus 18.8.2025

Tuulikaarron tuulivoimahankkeen kaavaehdotukset esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa. Yleisötilaisuus järjestetään maanantaina 18.8. kello 17.00-19.00 Siikalatvan kunnantalolla Pulkkilassa sekä etäyhteydellä Teamsissa. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, joka käynnistyy puoli tuntia ennen varsinaisen esittelyn alkua.

Tilaisuuden etäosallistumislinkit ja nähtävillä olevat kaavaehdotukset löytyvät Siikalatvan kunnan sivuilta sekä Kärsämäen kunnan sivuilta.

Lisätietoja hankkeesta ja tilaisuudesta:

Harri Ruopsa, hankekehityspäällikkö
Puhuri Oy
harri.ruopsa@puhuri.fi
0400 730 793

Jaana Kangas, ympäristöpäällikkö
Puhuri Oy
jaana.kangas@puhuri.fi
040 197 8799