Katsaus Puhurin monipuoliseen vuoteen 2025

Vuosi 2025 näyttäytyi Puhurissa monipuolisen tekemisen vuotena. Raahessa sijaitsevien Kopsa 3 ja Kettu -kehityshankkeidemme myyntiprosessi opetti koko organisaatiota, ja avasi ovia uusiin yhteistyömahdollisuuksiin hankkeet ostaneen TOWII Renewablesin kanssa.  

Vuoden aikana etenivät myös monien hankkeidemme YVA-ohjelmat ja kaavaehdotusten nähtävillä olot. Erityisesti Tuulikaarron hanke ja Portin laajennushanke nytkähtivät eteenpäin. Kaikki nämä loivat vuoteen positiivista potkua ja antavat energiaa alkaneeseen vuoteen 2026. 

Kapasiteetti pysyi ennallaan ja hankkeet etenivät 

Koko vuoden aikana kaikki energiapuistomme tuottivat yhteensä 714 GWh eli 714 000 MWh puhdasta energiaa kattamaan Suomen sähkön tarvetta. 

Hankkeista Portin laajennus eteni vaiheeseen, jossa YVA-ohjelma sekä osallistamis- ja arviointisuunnitelmat tulivat nähtäville. Hankealue sijoittuu Sallan kuntaan, ja laajennushanke sisältää 14 tuulivoimalaa Portin alkuperäisen hankkeen 8 voimalan rinnalle.  

Puhurin sisaryhtiön Piipsan Tuulivoima Oy:n Tuulikaarto-hankkeen kaavaehdotukset tulivat nähtäville loppukesästä. Samoihin aikoihin järjestettiin kaavaehdotusten yleisötilaisuus sekä Siikalatvan että Kärsämäen kuntien asukkaille, joiden alueille Tuulikaarron hankealue sijoittuu.  

Monet muutkin hankkeemme etenivät tai kehittyivät vuoden aikana. Etsimme myös aktiivisesti uusia ideoita ja seuraamme alan kehitystä, jotta pystymme tulevaisuudessakin vastaamaan ammattitaidollamme uusiutuvan energian markkinoiden muutoksiin.  

Puhurin vahva perusosaaminen ja tekeminen jatkuvat entisellä mallillaan, kun operoimme nykyisiä puistojamme sekä kehitämme uusia energiahankkeita. Käynnissä olevia hankkeita ja hankeaihioita on useita ja ne etenevät omalla painollaan. 

Sponsorointi ja Puhuri MONIMUOTO paikallisten toimijoiden tukena

Puhurin sponsoroinnissa näyttäytyi vuoden 2025 aikana paikallisuus ja toimijoiden monimuotoisuus. Jatkoimme hyväksi havaittua kaavaa kahden sponsorointikierroksen syklistä, ja pystyimme parantamaan yhteyksiä sponsoroitaviin tahoihin. Vuoden 2025 aikana tuimme 23 paikallista urheiluseuraa, kyläyhteisöä, partiolippukuntaa sekä tapahtumia, jotka levittäytyivät ympäri toiminta-aluettamme.

Jatkoimme myös Team Rynkebyn Oulun joukkueen tukemista, kun he kesällä pyöräilivät hyväntekeväisyyskohteen nimissä Pariisiin. Lisäksi teimme useamman vuoden sponsorointisopimuksen haapavetisen paraurheilija Laura Kangasniemen kanssa, kun hän tähtää vuoden 2028 Los Angelesin paralympialaisiin hevosensa Prinssin kanssa. 

Puhuri MONIMUOTO -ohjelman avulla tuimme Saloisten Reippaan suunnistusjaoston hanketta, jossa uusittiin Nahkakallion alueen suunnistuskartta. Uuden suunnistuskartan alue sijoittuu Kopsa 2 –tuulipuistomme ja kehittämämme Kopsa 3 –hankkeen lähimaastoon. Osana kartan päivitystä järjestettiin kaikille avoimet kuntorastit sekä kansalliset yhtiömme nimeä kantavat kilpailut, joissa puhurilaisia oli tarjoilemassa suunnistajille virvokkeita sekä tietoa yhtiöstämme.

Puhuri MONIMUOTO -ohjelma nostettiin Suomen uusiutuvat ry:n toukokuussa julkaisemaan Luontotiekarttaan esimerkkinä hyvästä monimuotoisuuden käytänteestä yrityksessä. Lisäksi maankäytön suunnittelijamme Jonna Lahtinen osallistui syyskuussa Tapio Oy:n Metsäntuntijat-webinaariin, jossa pääsimme esittelemään ohjelmaamme osana monimuotoisuuden tukemisen toimia tuulivoima-alueilla.

Tapahtumia ja työhyvinvointia

Perinteiseen tapaan Puhurin väki osallistui moniin paikallisiin tapahtumiin ja messuihin, joissa saimme tavata hankkeistamme ja toiminnastamme kiinnostuneita ihmisiä ja yhteistyökumppaneita.  

Hanke- ja viestintätiimi osallistui mm. Haapaveden elinvoimamessuille, Salla-päiville sekä Ollikkala-messuille Kannuksessa. Saimme jakaa tietoa yhtiöstämme, hankkeistamme sekä laajemmin uusiutuvasta energiasta, minkä toivomme tulevaisuudessakin auttavan yhteistyössä paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa.  

Puhurin toimintakulttuuriin kuuluu ahkera työhyvinvoinnin ja -kyvyn ylläpito. Vuonna 2025 aloitimme uuden perinteen, kun kevään tyhy-päivässä järjestimme leikkimielisen Puhuri Cup -kisan. Tämän vuotisina lajeina olivat kirveenheitto, värikuula-ammunta sekä tarkkuusgolf. Syksyn tyhy-päivässä mieltämme virkistivät hyvä etiopialainen ruoka sekä stand up -komiikka. Pikkujouluissa saimme nauttia kotimaisesta huippujääkiekosta. 

Työkykyä ja yhteistyötaitojamme hioimme entistä paremmiksi yhteisissä työterveyshuollon vetämissä työpajoissa ja luennoilla, joissa keskustelimme ja kuulimme erilaisista kommunikaatiotavoista sekä levon ja unen merkityksestä työssäjaksamiseen. 

Tulevaisuuden näkymiä vuodelle 2026

Kiinnostavia ja mukavia merkkejä on ilmassa myös alkaneelle vuodelle. Saimme vahvistusta energiamarkkinaosaamiseemme rekrytoinnin myötä. Omistajakunnassamme ei kuluneen vuoden aikana tapahtunut muutoksia ja meidät omistaa yhä 27 paikallista energiayhtiötä. 

Odotamme toiveikkaina, että investoinnit energiamarkkinan kulutuspuolelle lähtisivät kasvuun ja investoinnit synnyttäisivät alalle lisää virtaa. Tämä mahdollistaisi uuden uusiutuvan energian tuotannon rakentamisen Suomeen. Kun markkina jälleen piristyy, me Puhurilla olemme valmiita vastaamaan osaamisellamme kysyntään. 

Haluamme kiittää kaikkia niitä yhteistyötahoja ja sidosryhmiä, joiden kanssa saimme tehdä hedelmällistä yhteistyötä viime vuoden aikana. Puhurin tiimi toivottaa suotuisia tuulia vuodelle 2026!