Piipsan verkkoliityntäpiste päätetty
Vuoden 2021 lopulla kantaverkkoyhtiö Fingrid ilmoitti, että Piipsan verkkoliityntäpiste on uuden Pihtinevan sähköasema Metsälinjan varressa Haapavedellä. Aikaisemmin avoinna olleen liityntäpisteen takia yhtiö selvitti viittä eri liittymisjohtoreittiä.
Koska verkkoliittymispiste kantaverkkoon on nyt lukittu, on voimajohdon linjaus voitu päättää. Maanomistajien kanssa, joita linjaus koskee, on tehty johtoaluesopimukset tai maanhankintasopimukset. Kaikki tehdyt maakaupat ja linjasopimukset perustuvat vapaaehtoisuuteen. Neljän muun linjausvaihtoehdon kanssa ei enää jatketa selvitystöitä.
”Sähkönsiirtolinjan paikka on ollut paljon esillä. Tuskin kukaan maanomistaja varsinaisesti haluaa sähkönsiirtolinjoja omille mailleen, ei sen enempää pellolle kuin metsänkään. Korvaustaso näissä on alhainen, joten se ei ainakaan houkuttele, mutta jostainhan se on tehtävä. Siirtolinjan suunta määräytyy kantaverkon liityntäpisteen perusteella. Linjan paikasta maittemme yli on käyty neuvotteluja ja maanomistajan näkemystä on kuultu. Pylväät saatiin sijoitettua suunnitelmaan siten, että ne mahdollisimman vähän häiritsee viljelyä. Puhurin toiminta on ollut koko ajan asiallista ja neuvotteluvaraa on ollut.” toteaa maanviljelijä Tuukka Laitila.
”Piipsan verkkoliittymän suunnittelu oli haastavaa, koska kantaverkon verkkoliityntäpiste selvisi myöhäisessä vaiheessa ja jouduimme suunnittelemaan useaa eri vaihtoehtoa rinnakkain. Samoin liityntäjännitteen korottaminen levensi sähkölinjalle tarvittavaa maa-aluetta eikä tehnyt työstä yhtään helpompaa. Kiitän kaikkia neuvotteluihin osallistuneita hyvässä yhteisymmärryksessä käydyistä neuvotteluista. Erityisesti kiitän maanviljelyksestä luopuneita maanomistajia, jotka olivat valmiita myymään maa-alueitaan, jotta saimme maanvaihdoilla tehtyä ratkaisun, joka tuki niin tuulivoiman kuin maanviljelyksen toimintamahdollisuuksia.” toteaa Piipsan Tuulivoiman toimitusjohtaja Antti Vilkuna.
”Piipsan liityntäjohto on 400 kV jännitteellä tehtävä avojohtolinja, jonka pituus on n. 9 km Pihtinevan sähköasemalta hankealueelle (Pyyränsaari). Hankealueen ulkopuolella on 11 pylvästä, joista 10 on Piipsan Tuulivoiman omistamilla mailla” toteaa linjahankkeesta vastannut Olli-Pekka Marttila Puhurilta.
Hankkeen tilanne muilta osin
Puhuri Oy aloitti vuonna 2017 Piipsan tuulivoimahankkeen kehittämisen Haapaveden Piipsannevan alueella. Vuoden 2020 aikana hanke siirrettiin Puhuri Oy:n sisaryhtiö Piipsan Tuulivoima Oy:lle. Hankkeen omistajina ovat 27 pientä ja keskisuurta pääosin kuntien ja kaupunkien omistamaa suomalaista sähköyhtiötä.
PIIPSA HAAPAVEDELLÄ
Piipsan kaavoitus on saatu päätökseen ja osayleiskaava hyväksyttiin Haapaveden kaupunginvaltuustossa vuoden 2021 helmikuussa. Kaavasta valitettiin Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen. Haapaveden kaupunki on jättänyt oman vastineensa kaavasta jätettyihin valituksiin Pohjois-Suomen Hallinto-oikeudelle vuoden 2021 kesäkuussa. Yksi kaavaan kohdistuva valitus on vedetty pois Hallinto-oikeudesta.
Rakennusluvat Piipsan hankkeen 20 voimalalle on myönnetty ehdollisena. Ehdollisuus perustuu valituksen alaiseen kaavaan. Odotamme voivamme aloittaa rakentamistyöt alueella vuonna 2025.
MAA-AINEKSIEN OTTO
Piipsan rakennustöissä tarvittavan kalliolouheen ja sepelin ottoa varten on käynnissä YVA-menettely Siikaniemen alueella. Selvitettävä alue on kaava-alueen ulkopuolella. YVA selostuksen kuuleminen ajoittuu arviolta kesälle 2022.
PIIPSAN LAAJENNUS SIIKALATVASSA JA KÄRSÄMÄELLÄ
Piipsan hanketta on laajennettu itään Siikalatvan ja Kärsämäen kuntien alueille. Tuulikaartohanke, joka tunnetaan myös nimellä Piipsan laajennus aloitettiin vuonna 2020. Piipsan laajennuksen omistajatahot ovat yhtenevät Piipsan tuulivoimahankkeen kanssa.
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus ja kaavaehdotus valmistuvat vuoden 2022 aikana. Näistä tullaan järjestämään yleisötilaisuuksia.
Lisätietoja hankkeesta:
Harri Ruopsa
Puhuri Oy
0400 730 793
harri.ruopsa@puhuri.fi
Lue meistä lisää
Puhuri Oy on suomalainen tuulivoimayhtiö, joka tuottaa puhdasta energiaa omistajilleen. Kehitämme, rakennamme, operoimme ja omistamme tuulipuistoja, joiden perusta on ympäristön kannalta järkevissä ratkaisuissa.