Marraskuu ja kylmentynyt sää ovat luoneet talviset olosuhteet myös tuulipuistoihin
Talviset olosuhteet ovat saapuneet ja Puhurilla on valmistauduttu talveen muun muassa hankkimalla uudenlaisia varoituskylttejä tuulivoimaloista mahdollisesti tippuvan jään ja lumen varalle.
Hankilan tuulipuiston liittymässä Haapavedellä on perinteisten opaste- ja varoituskylttien lisäksi nyt myös varoitusvalolla varustettu kyltti, joka kehottaa varomaan putoavaa lunta ja jäätä varoitusvalon palaessa.
Putoavan lumen ja jään riski vaihtelee sään mukaan. Viimeaikaiset sääolosuhteet ovat olleet otolliset jäätämiselle, eli jääkertymän muodostumiselle tuulivoimaloiden lapoihin.
”Jäätämistä tapahtuu pohjoisen Suomen tuulipuistoissa joka talvi, nyt jäätämiselle altistavat olosuhteet ovat kestäneet tavanomaista pidempään”, kertoo Puhurin tekninen päällikkö Timo Annola.
Lapoihin kertynyt jää aiheuttaa riskin jään putoamiselle, minkä vuoksi tarpeetonta liikkumista tuulivoimaloiden välittömässä läheisyydessä on nyt syytä välttää.
Lue meistä lisää:
Puhuri Oy on suomalainen tuulivoimayhtiö, joka tuottaa puhdasta energiaa omistajilleen. Kehitämme, rakennamme, operoimme ja omistamme tuulipuistoja, joiden perusta on ympäristön kannalta järkevissä ratkaisuissa.